keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mietteitä bloggaamisestani

Hei te ihanat!

En osaa edes sanoa itseäni bloggaajaksi, mutta kai minusta ainakin jonkinlainen bloggari pikkuhiljaa kehittyy. Aloitin Fitnessmalli -kisan yhteydessä (kesän 2016 alussa), sillä finaaliin päästessä jokaisen finalistin piti pitää omaa blogia. En ollut ennen pitänytkään blogia, ellei ylä-asteella parhaiden ystävien kanssa muutaman kuukauden pidettyä blogia lasketa mukaan. Olen kyllä aika haka käyttämään erikoisia sanoja ja kirjoitusvirheitä, joten hieman jännitin bloggaamisen sujuvuutta.
Lavalla oli huikea meno!
Onnekseni olen huomannut kehitystä, kun vanhoja postauksia selailee. Vieläkin teen paljon ''söpöjä'' isamaisia kirjoitusvirheitä, ainakin näin niitä ystäväni kuvailee. Yritän silti pitää mielessä, että teen kaiken yksin ja opin nämäkin asiat omaan tahtiini. Ei sitä muuten kehity kuin tekemällä! Stressiä en halua bloggaamisesta ottaa, sillä sitä tulee jo ihan tarpeeksi elämän muilta osa-alueilta.
Olette varmaankin huomanneet, että olen lähiaikoina yrittänyt kehottaa teitä palautteen antamiseen esimerkiksi tuon pienen kyselyn avulla etusivun alalaidassa. Tärkeintä minulle on mielenkiintoisen ja informatiivisen sisällön tuottaminen, joten en tietenkään halua tylsyyttää muita teksteilläni. Yritän myös olla mahdollisimman aito ja oma itseni, sillä blogi on myös tapani purkaa ajatuksia ja stressiä. Olen kuitenkin alkanut saamaan hieman enemmän palautetta lähiaikoina, mikä on kyllä innostanut minua suuresti. Pienetkin kehut ja kommentit asiasta, johon näen vaivaa ja jossa haluan kehittyä, tuntuu sanoinkuvaamattoman ihanalta. Etenkin ihmiset, joita olen motivoinut, ovat suurin motivaation lähde minulle bloggaamiseen. Itsekin seurailen paljon sosiaalisessa mediassa minua motivoivia ja innostavia persoonia. Itselleni olisi suuri kunnia olla tälläinen jollekin toiselle.

Jos teiltä löytyy siis arveluttavia kysymyksiä tai toivepostausta, tähän voi anonyyminä rauhassa kommentoida tai pistää toiveita Snapchatissa. Kannattaa myös käydä tykkäämässä mun sivusta Facebookissa, niin on aina ajan tasalla uusista postauksista.

♥ Isabella

Hey you lovely people!

I find it hard to call myself a blogger but I guess I am slowly developing in to being, at least some kind of blogger. I started blogging because of the Fitnessmodel -competition (June 2016). All the finalists had to write their own blog. I had never before blogged if you don't count the blog I had for few months with my best friends back in junior high school. I am pretty good at using weird words and misspelling so I was a bit nervous about how I'll manage.

For my luck, I have noticed some kind of development when I scroll through old posts. I do still do a lot of ''cute'' isa-ish misspelling, at least that is how my friend describes them. I try to still keep in mind that I am doing this alone and learning everything at my own pace. You only get better at something when you keep doing it! I don't want to stress about blogging because I get enough stress already from the other sides of my life.

You have probably noticed that I have tried to encourage you to give me some feedback for example with the little survey at the bottom of the main page. The most important factor for me, is to give you interesting and informative content. So I definitely do not want to bore anyone with my writing. I also try to be real and myself because blogging is also a way for me to relieve stress and express my thoughts. I have started to get a bit more feedback lately anyway, which has had an huge motivational impact on me. Little compliments or comments about something I put so much effort to and want to progress in, gives me so much joy. I can't even describe it. Especially the people I have motivated are my biggest motivation to keep on blogging. I follow a lot of people that motivate and inspire me in social media. For me it would be a great honor to be this for someone else.
If you have any questions or want me to post something in specific, you can comment down below as an anonym or send me suggestions on Snapchat! You can also like my page on Facebook so you'll know every time I post something new.

♥ Isabella

Snapchat: marjaisabella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate

Minkälaisia postauksia enemmän?